
Näin kasvatat perunoita ämpärissä
Perunoita on helppo kasvattaa ämpärissä, isossa ruukussa tai kasvatussäkissä. Aikaiset perunalajikkeet tuottavat syötävän kokoisia perunoita noin 60–70 päivässä.
Jos laitat perunat itämään vapun aikaan, voit päästä korjaamaan satoa jo heinäkuun alkupuolella.
Tarvitset
- 2–3 siemenperunaa – esimerkiksi Timo, Annabelle tai Siikli
- ämpäri, ison ruukku tai kasvatussäkki
- multaa
- (alusvati)
- (soraa tai lecasoraa salaojitukseen)
- vettä kasteluun
Astian pohjassa kannattaa olla reikä, jotta ylimääräinen kasteluvesi pääsee valumaan pois.
1. Valitse siemenperunat
Hanki puutarhamyymälästä puhdasta ja sertifioitua siemenperunaa. Valitse lajike, esimerkiksi Timo, Annabelle tai Siikli.
Älä käytä ruokakaupan perunoita siemenperunoina. Niiden mukana puutarhaan voi levitä kasvitauteja ja -tuholaisia.
2. Idätä perunat
Laita perunat itämään noin 2 viikkoa ennen istutusta valoisaan paikkaan.
Kun idut ovat noin sentin mittaisia, perunat ovat valmiita istutettaviksi. Valo tekee iduista vahvoja, jolloin ne eivät katkea helposti istutettaessa.
Jos huoneilma on kuivaa, voit suihkuttaa perunoita silloin tällöin vedellä.
3. Valitse astia
Perunoille sopii esimerkiksi:
- ämpäri
- iso ruukku
- kasvatussäkki
- kaupan kestävä kestokassi
Valitse astialle sopiva alusvati. Tarkista, että astian pohjassa on reikä ylimääräisen veden poistumista varten.
4. Istuta perunat
Laita astian pohjalle kerros lecasoraa tai soraa salaojitukseksi.
Lisää astiaan noin 20 cm hiekkapitoista multaa.
Aseta 2–3 idätettyä perunaa mullan pinnalle niin, että ne ovat erillään toisistaan. Peitä perunat noin 10 cm:n multakerroksella.
Tässä vaiheessa astia on noin puolillaan.
Kastele multa kosteaksi, mutta älä läpimäräksi.
5. Huolehdi valosta ja lämmöstä
Siirrä astia valoisaan paikkaan viimeistään silloin, kun ensimmäiset perunanvarret tulevat mullan pinnalle.
Pidä perunat sisällä, kunnes ilmat lämpenevät. Voit totuttaa kasvit ulkoilmaan viemällä astian ensin päiväksi ulos.
Siirrä perunat pysyvästi ulos vasta, kun yöpakkasten vaara on ohi.
6. Kastele säännöllisesti
Kastele perunoita kasvun mukaan. Aluksi vettä tarvitaan vähemmän. Kun varret kasvavat, myös veden tarve lisääntyy.
Pidä multa tasaisen kosteana, mutta vältä liikakastelua. Jos alusvadille kertyy vettä, kaada ylimääräinen vesi pois.
7. Lisää multaa kasvun aikana
Kun perunanvarret ovat kasvaneet noin 7–10 cm:n pituisiksi, lisää astiaan multaa niin, että vain varren latvat jäävät näkyviin.
Toista multaus aina, kun varret ovat kasvaneet noin 10 cm. Jatka, kunnes astia on täynnä.
Multaus suojaa kehittyviä perunoita valolta ja estää niitä muuttumasta vihreiksi.
8. Korjaa sato
Aikaiset perunat ovat valmiita korjattaviksi noin 60–70 päivän kuluttua istutuksesta.
Voit korjata koko sadon kerralla kääntämällä ämpärin varovasti ylösalaisin.
Jos haluat syödä perunoita vähitellen, voit irrottaa yhden taimen varovasti ja ottaa siitä tarvitsemasi määrän perunoita. Muut perunat voivat jatkaa kasvuaan astiassa.
Saitko hyvän sadon?
Kuinka ämpäriperunoidesi kasvatus onnistui?
Tägää meidän somessa:
#puutarhaperunat